
Markkinamyönteinen muutosvoima kestävän tulevaisuuden asialla
Olean puheenjohtaja Ninni Norra valittu vuoden nuoreksi muutoksentekijäksi

Systeemistä muutosta ja sosiaalista innovointia edistävä Ashoka Nordic on valinnut Olean puheenjotajan ja perustajajäsenen Ninni Norran vuoden nuoreksi muutoksentekijäksi 11.1.2024. Ashoka Nordic onnittelee Linkedin-tiedotteessaan vuoden 2024 voittajia, Norraa ja ilmastodelegaatti Hanna Höijeriä, edistyksellisestä toiminnasta.
Norra on tunnustuksesta otettu ja kiitollinen: “Pidän tätä merkkinä siitä, että Olean visiossa on todellista potentiaalia. Pirstaleisessa ja polarisoituneessa maailmassa tarvitaan uudenlaisia tapoja ajatella.” Olea Think saa tunnustusta kokonaisvaltaista kestävyyttä edistävänä ajatushautomona, joka perustuu maltilliseen mutta järjestelmälliseen toimintaan.
“Kun ihmiset ovat epävarmoja tai peloissaan, syntyy kiusaus toimia radikaalisti. Onnistunut muutos on kuitenkin lukuisten, hyvinkin hienovaraisten tekijöiden summa. Lisäksi erityisesti nuoret tuntuvat kokevan perinteiset poliittiset lokerot etäisiksi; miksi pitäisi valita taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden väliltä, kun tavoitteet eivät läheskään aina sulje toisiaan pois. Tämä saattaa kuulostaa itsestäänselvältä, mutta poliittista keskustelua seuratessa välittyy varsin erilainen kuva”, Norra pohtii.
Kilpailun voittajille on tiedossa mentorointia, näkyvyyttä ja verkostoitumismahdollisuuksia. Mitä Norra ajattelee asiasta?
“Olean näkökulmasta vuosi 2024 on strategisesti äärimmäisen tärkeä. Olemme saaneet rakennettua toimintaedellytykset edellisellä tilikaudella ja nyt onkin aika pistää ajatushautomo kunnolla käyntiin. Ashoka Nordicin tuki tulee todella tarpeeseen, sillä tässä vaiheessa jokaisella päätöksellä on pitkäkantoiset vaikutukset.”
Ashoka Nordic is the first independent and systems change oriented organization covering the Nordics. We bring nearly 40 years of experience working globally with systems change, social entrepreneurship and how to inspire and enable people to become Changemakers in their lives, businesses and communities.
Together with Ashoka’s global network, from Ashoka Nordic we collaborate to transform institutions and cultures worldwide so they support changemaking for the good of all. We create and manage networks in changemaking and provide leadership trainings for organizations and individuals. By cultivating ecosystems that enable an “Everyone A Changemaker” world we can make the world a better place – together.
One of the fundamental insights of Ashoka is that behind every problem in society is a broken mindset that tries to solve our present and future challenges with old solutions. We believe that to create a world in which everyone is practicing changemaking, we need to change policies, rules, infrastructures, as well as the mindsets that determine people’s behaviour.